Siitä kun sain tietää olevani raskaana, on kulunut aikaa noin 2,5 kuukautta. Siitä kun tein abortin, on kulunut aikaa noin 2 kuukautta.

Aika mennyt nopeasti. Edellisestä kirjoituksesta on aikaa jo melkein kuukausi. Sinä aikana olen muuttanut, käynyt viimeisessä kontrollissa naistentautien poliklinikalla ja ollut flunssassa. Ja käynyt kotikonnuillani.. Ja pari kertaa ihan juhlimassakin ..Niin ja riidellyt poikaystävän kanssa ja saanut aikaan kriisin kriisin perään. Ja no siis, muuttohan oli ihan kamala, tietenkin oman stressaamisen vuoksi. Viikko meni kauheassa touhotuksessa ja viikon päätteeksi sain komeat itkupotkuraivarit. Onneksi muutto on nyt ohi ja olen päässyt kotiutumaan.

Muuttoa seuraavana päivänä (vajaa 3 viikkoa sitten) kävin vielä kontrolli UÄ:ssä. Nyt kaikki oli hyvin. Kohtuni oli palautunut aivan normaaliksi, kaikki oli juuri niinkuin kuuluukin olla. Oli aivan mahtavaa kuulla se. Itkin ilosta kun kävelin sairaalalta kotiin. Tuntui, että tämä prosessi oli vihdoin tullut loppuun. Jonkin aikaa olinkin ihan onneni kukkuloilla.

Muutama päivä sitten kävin myös (tällä erää) viimeisen kerran psykologilla. Olimme molemmat sitä mieltä, että olen toipunut abortista hyvin. Oikeastaan viimeisen muutaman viikon aikana en ole edes juuri ajatellut asiaa. En ole muistanut kirjoittaa päiväkirjaakaan, ja kun psykologikäyntiä edeltävänä päivänä muistin päiväkirjan olemassaolon, en halunnut tulla lukemaan sitä. Se tuntui jotenkin tosi kaukaiselta. Ja epätodelliselta, ihan oikeastiko se kaikki tapahtui minulle. Oli kuitenkin hyvä käydä vielä psykologilla juttelemassa ja sielläkin tuli tunne, että käynti oli jonkinlainen piste tälle asialle. Nyt se on käsitelty. Vaikka huomaan kyllä, että olen nykyään alttiimpi hermoromahduksille kuin ennen. Stressaannun ja ahdistun ehkä helpommin kuin ennen. Itsetuntoni ei ole juuri nyt kovin vahva. Mutta se johtuu myös varmasti muista asioista, kuten muuttostressistä ja sairastelusta.. Joiden takia en ole päässyt treenaamaan ja on tullut syötyäkin ihan mitä sattuu.

Mutta kuten sanoin, olen toipunut ihan hyvin, paremmin kuin odotin. Vaikka vaikutukset näkyy vielä. Osa on varmasti pysyviä asenteiden muutoksia, osa Toivottavasti ajan kanssa ohimeneviä asioita.

- Suhtaudun aivan eri tavalla vauvoihin/ lapsiin/ odottaviin äiteihin/ perheisiin.. Perheasiat ja lastenhoito kiinnostavat eri tavalla kuin ennen. Piinaava vauvakuume ja "en todellakaan halua lapsia pitkään aikaan" vaihtelevat jaksoittain..

- Ajattelen paljon enemmän tulevaisuutta.. Parisuhteessa ajattelen koko ajan, miten jokin asia tulee toimimaan tulevaisuudessa.. Tai mahdollisesti tulevan lapsen kannalta. Haluan panostaa entistä enemmän omaan terveyteen ja tulevaisuudessakin jaksamiseen. Olen lopettanut satunnaistupakoinninkin.

- Seksielämä on muuttunut.. Oma pääkoppa ei ole samalla tavalla hommassa mukana, kuin ennen.. Tämä asia TOIVOTTAVASTI PALAA ENNALLEEN. Suhde omaan kehoon ja seksuaalisuuteen on ehkä hieman hakusessa.

- Huomattavasti enemmän vitutusta, ahdistusta, alakuloa, raivareita ja huonoa itsetuntoa.. Toivon, että tämä asia muuttuu myös. Onneks ovat vain hetkittäisiä.

- Parisuhde on käynyt läpi aikamoisen aallokon ja selvinnyt siitä. Keskusteluyhteys on parantunut. Myllytys jatkuu vielä, mutta toivotaan, että tasaisempaa on vielä tulossa. Suhteen jatkuminen on välillä vaakalaudalla.. Katsotaan..

- Omaan elämään panostaminen on lisääntynyt. Työ ei ole enää elämä. Oma elämä on tärkeintä.

Ja mikä vielä tärkeintä, voin pitkän pohdinnan ja mielen vaihteluiden jälkeen todeta, että kyllä se ratkaisu oli oikea. Se vauvan aika tulee vielä joskus..