Viikko kului sohvalla maaten. Uusi alkanut viikko raskaustestin jälkeen. Ensimmäiset päivät makasin, voin pahoin ja mietin asiaa. Mietin lasta, raskautta, näiden herättämiä tunteita. Joka eri kantilta. Kävin urheilemassa kerran päivässä, mutta se oli ainut asia, mitä jaksoin tehdä. Voimia ei ollut. Nukuin myöhään ja nukuin päiväunia. Näin myös poikaystävääni, mutta en voinut enää puhua tunteistani hänen kanssaan. Näin, että olin kaatanut jo liikaa hänen niskaansa ja muutenkin hän oli sitä mieltä, ettei asian jatkuva vatvominen auttaisi. Asia pitäisi pitää pois mielestä ja miettiä kaikkea muuta. Itse en ollut samaa mieltä. Tiesin, että asiaa olisi työstettävä, muuten se jäisi kummittelemaan ikuisiksi ajoiksi ja aiheittaisi pahimmillaan isoja ongelmia, pahimmillaan masennusta.

Muutaman päivän kotona asiaa vatvottuani ja itkettyäni aloin myös itse työntää asiaa pois mielestäni. Tiesin kuitenkin, etten voisi tällä hetkellä muuta, kuin odottaa aikaa keskeytykseen. Kun mieleni selkeni hieman, tuntui kuin raskauspahoinvointi olisi vain voimistunut. Se alkoi häiritä minua enemmän, kuin henkinen pahoinvointi. Tunsin myös lihonneeni, koska en ollut pahoinvoinnin vuoksi pystynyt syömään ruokia, joita tavallisesti söin. Tunsin ajoittain itseni valaaksi. Aloin etääntyä ajatuksesta, että oma lapseni kasvoi sisälläni. Aloin ajatella sitä otuksena, joka muokkaa kehoani ja aihettaa minulle pahaa oloa.

Perjantai-iltana kokkasin innolla illallista poikaystävälleni. Halusin hemmotella häntä ja viettää mukavaa aikaa yhdessä. En ollut tainnut itkeä enää pariin päivään. Sinäkään päivänä en itkenyt. Syötiin itsemme liian ähkyyn, mutta muuten ilta oli mukava. Paljon läheisyyttä. Oli viimeinen vapaapäiväni ennen töihin paluuta. Halusin nauttia ajasta poikaystäväni kanssa. Seuraava aamu ja aamupäivä ennen töihin lähtöä oli ihania. Nautittiin toisistamme kunnolla, eikä raskaus/ keskeytysasia vaivanneet minua. Oli ihan mahtavaa ja olo oli hyvä.. Rakastunut.. Uskoin, että kaikki järjestyy.