Kuulin eilen jo kolmannesta vahinkoraskaudesta tässä lähipiirissä aborttini jälkeen.. Poikaystävän hyvästä kaverista on tulossa isukki.. Kaikki muut pitää vahinkolapsensa, paitsi minä. Oonko todella niin paska erityistapaus? Vai eikö niistä vahinkoraskauksista vaan puhuta, jotka päättyy toisin?

Oon tottakai iloinen niiden puolesta, jotka on päättäneet ryhtyä vanhemmiksi. Silti tää laittaa miettimään omaa päätöstä ja omaa toimintaa aina vaan uudestaan ja uudestaan.. Olisko pitänyt tehdä toisin...

Tai ehkä oon tavallaan kateellinen niille, jotka on valmiita pitämään sen ei-suunnitellun lapsen.. Ne ei joudu luopumaan siitä, niinkuin itse luovuin.. Yritän vaan muistuttaa itseäni siitä, että ratkaisu oli oikea.. Silti nää kirpaisee..