Koitti maanantai ja minulla oli aamulla aika psykologille. Sen jälkeen iltavuoro. En ollut itkenyt moneen päivään. En ollut työstänyt asiaa hetkeen. Olin keskittynyt töihin ja itseeni käpertymiseen. En ollut töiden lisäksi jaksanut tehdä muuta, en edes treenata, saatika sitten nähdä ketään.

Psykologi vaikutti lempeältä. Olin odottanut hänen olevan pelottavampi. Istuimme tuoleilla vastakkain. Kysyin, mitä hän tiesi jo. Hän tiesi, että olin saanut tietää olevani raskaana. Aloin kertoa hänelle tarinaa alusta alkaen. Melkein heti, kun avasin suuni, alkoi myös kyyneleet valua. Tunnin puhuin ja samalla itkin. Puheessa ei ollut mitään johdonmukaisuutta, kerroin vain kaikkea mitä mieleen tuli. Psykologi esitti muutaman kysymyksen, joihin koitin vastata parhaan kykyni mukaan. Hän ei puhunut paljoa, muutaman asian vain. Hän sanoi, että päätös lapsen pitämisestä tai keskeytyksestä on täysin omani. Kyse on minun kehostani. Hän sanoi, että päätöksen tulee olla arvojeni mukainen. Arvojeni mukainen toiminta tuottaa hyvinvointia, arvojen vastainen taas pahoinvointia. Hän kysyi, mitkä ovat arvojani. En osannut kertoa. Tuntui etten enää tiennyt, mitkä arvoni ovat, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi, kuka olen ja mitä haluan. Hän kertoi tapaavansa ihmisiä, jotka voivat abortin jälkeen hyvin ja niitä, jotka voivat abortin jälkeen huonosti. Kerroin hänelle, että pelkään tulevaisuutta ja elämää abortin jälkeen. Pelkään sitä, kuinka tulen selviämään abortista. Kerroin, että tällä hetkellä en jaksa tehdä mitään, enkä halua nähdä ketään. Hänen mielestään kuvasin mielialan laskua. Mieliala tulisi olemaan huono myös abortin jälkeenkin. Asia ei tulisi häviämään itsestään. Sitä pitäisi työstää. Hän neuvoi puhumaan ystävieni kanssa. Ja aloittamaan päiväkirjan kirjoittamisen. Siksi tätä nyt kirjoitan.

Kerroin hänelle myös abortin syistä ja parisuhteestani. Kerroin siitä, kuinka olin pahoittanut mieleni poikaystäväni viihteellä käynnistä ja kysyin, onko normaalia tuntea niinkuin tunnen. Hänen mukaansa kuulosti siltä, että olin loukkaantunut. En saanut vastausta siihen, onko normaalia tuntea niin..

Psykologikäyntini aikana sain puhelun. Lääkäri soitti ja kertoi, että minulle on aika keskeytystä varten. Voisin tulla ensi perjantaina 10-11 välillä. Olin ihmeissäni, koska en ensin edes ymmärtänyt kuka minulle soitti. Oli helpottavaa, että aika olisikin jo niin pian. Olin varautunut siihen, että aika olisi vasta seuraavalla viikolla. Tiesin vain, että tällä viikolla tulisi puhelu.

Sain uuden ajan psykologille viikon päähän keskeytysajastani.