lauantai, 8. marraskuu 2014

Uusi ensilumi

En halua edes muistella olotilaa viime vuonna tähän aikaan.. Eilen satoi ensilumi maahan. Viimeksi kun ensilumi satoi, vuodatin täällä tuskaani ja tarinaani siitä, kuinka päädyin aborttiin, miten asiat käytännössä meni, ja mikä olotila oli abortin jälkeen.. En todellakaan halua palata juuri nyt sen syvällisemmin noihin tunnelmiin.. Vuosi abortista tuli siis täyteen jo vähän aikaa sitten. Huomasin vasta muutamaa päivää myöhemmin, että tuo "vuosipäivä" oli mennyt.. Pienet itkut piti toki tirauttaa, mutta onneksi selvisin asiasta lopulta ilman suurempia ahdistuksia.

Nyt reilu vuosi tuon elämäni kauheimman kokemuksen jälkeen asiat alkaa olla taas aika hyvin.. Raskaus on edennyt ongelmitta, ja nyt on menossa jo 18. raskausviikko. Masu näkyy itselle ja lapsen isälle jo ihan selkeästi. <3 Ja rakastan tuota pikkuista jo nyt niin kovasti. <3 Raskauden alkupuolella abortti oli vielä melko säännöllisesti mielessä. En jotenkin voinut uskoa, että saisin oikeasti pitää tämän lapsen, koska olinhan keskeyttänyt edellisenkin raskauden. Pelkäsin keskenmenoa melko paljon ja jokaikisellä vessakäynnillä katsoin ensimmäiseksi, että eihän pikkuhousuissa ole verta. Välillä piti mennä vessaan ihan vain sen takia, että saisi tarkistaa asian. Ekat viikot kului todella hitaasti ja jokainen päivä oli pieni voitto. Vauva oli edelleen matkassa. Raskausviikon 12 alkaessa tuuletiin isoon ääneen, koska pahin vaara oli silloin ohi ja kaikki edelleen hyvin! Niskapoimu-ultran jälkeen leijailin koko päivän aivan joissain muissa sfääreissä. Oli myös ihanaa jakaa toisen kanssa se liikuttava hetki, kun pikkuinen vauvamme köllötteli ja vähän hyörikin ruudulla. Nyt viikot kuluu jo tosi nopeaa ja tässähän alkaa melkein jo hirvittää, että kohtahan tämä raskaus on ohi. Tottakai on ihanaa saada vauva sitten syliin, mutta kyllä tästä raskaudesta mielellään nauttii vielä vähän aikaa.

Aluksi oli myös olo, että ei oikeasti ansaitse lasta samalla tavalla kuin muut. Koska olen tehnyt abortin, en oikeasti ansaitse lasta, vaan saan sen ikäänkuin "varkain". Ja että minulla ei ole oikeutta avoimesti iloita lapsesta. Onneksi viikkojen kuluessa kaikki nämä tunteet on väistyneet ja tilalle on tullut vain ilo ja rakkaus tuota sisälläni kasvavaa pikkuista kohtaan. Tottakai raskauteen liittyy myös paljon huolta ja monenlaista fyysistä vaivaa, mutta päällimmäisenä on kuitenkin ilo ja onni. <3

Ehkä teoriani siitä, että kun äidin rakkaus on ensimmäisen raskauden alkaessa syttynyt, ei sitä voi enää millään sammuttaa.. On vain saatava se lapsi, jolle antaa rakkautta. Tajusinhan sen jo melko aikaisin, että ehkä olin koko ajan sisimmässäni antanut luvan raskaaksi tulolle.. Tavallaan sisimmässäni halunnut lapsen, mutta en myötänyt sitä edes itselleni. Ehkä nyt olen oppinut kantapään kautta, ja jatkossa kuuntelen enemmän sydäntäni. Varmasti myös ajalla on osuutensa siihen, että voin nyt paljon paremmin. Aika parantaa haavat. En silti todellakaan usko, että asia olisi nyt osaltani lopullisesti käsitelty.. Voi olla, että jouduin vielä monia kertoja elämässäni palaamaan tuohon tapahtumaan elämässäni, ehkä yllättävissäkin tilanteissa.. Mutta nyt aion nauttia täysillä tästä hetkestä. <3

maanantai, 25. elokuu 2014

RV 6+2

Kesä meni melko hyvin voidessa. Pitkästä aikaa meni useampia viikkoja, kun abortti ei ahdistanut minua. Elokuun alkupuolella myös sain ihanan "uutisen". Tein raskaustestin jo muutama päivä ennen kuukautisten odotettua alkamispäivää, niinkuin olin malttamattomana tehnyt jo parin kuukauden ajana. Yllättäen testiin ilmestyikin aivan haalea viiva. Kuinka ihanaa!! <3 Muutama päivä ja 7 raskaustestiä myöhemmin viiva oli vahvistunut, kuukautiset myöhässä ja saatoin uskoa, että olen raskaana! Huh miten onnesta sekaisin olen ollutkaan viime päivinä, nyt jo viikkoina :) Olen ollut niin onnellinen uudesta raskaudesta. Nyt vauva on toivottu ja odotettu ja todella todella rakastettu! <3 Olen lukenut raskaus- ja vauva-aiheisia juttuja netistä ja kirjoista ja käynyt jo salaa katselemassa lastenvaunuja ja vauvanvaatteita. Tottakai keskenmeno on vielä mahdollinen, mutta haluan nyt kuitenkin nauttia ja iloita raskaudesta ja vauvan odotuksesta.

Onneani kuitenkin varjostaa yksi asia.. Viime lokakuinen raskaus ja raskaudenkeskeytys. Ensimmäiset päivät/ viikot iloitsin vain raskaudesta enkä juuri miettinyt keskeytystä. Eilen jostain syystä kuitenkin tuo keskeytys alkoi olla enemmän mielessäni. Eilen oli RV 6+1. Viime raskaudessa tuohon aikaan tiesin jo, että tulisin luopumaan vauvasta. Olin raskaana, mutta en voinut kertoa siitä kellekkään, enkä iloita asiasta. Minun piti olla, kuin en olisi raskaana. Sisälläni kasvoi uusi elämä, mutta tiesin, ettei se tulisi jatkumaan. Piti yrittää elää, niinkuin mitään ihmisenalkua ei olisikaan. Pikkuhiljaa raskausoireet voimistuivat ja tiedostin alkion olemassaolon, se vaikutti vointiini todella paljon ja olin muodostanut tunnesiteen tuohon ihmisen alkuun. 2 - 3 viikkoa raskaustestistä tuo ihmisen alku vielä kasvoi sisälläni, kunnes viikolla 8+0 oli keskeytyspäivä. Nyt, kun tässä uudessä raskaudessa nuo viikot pikkuhiljaa lähestyvät, alkaa tuohon raskauteen liittyvät tunteet nousta pintaan. Tuo raskaana oleminen ja kuukaudet sen jälkeen olivat elämäni raskainta ja vaikeinta aikaa. Nyt toivon kovasti, että pystyisin tulemaan toimeen tämän asian kanssa, eikä se painaisi liikaa raskausaikana.. Haluaisin iloita ja olla onnellinen tästä uudesta raskaudesta, nyt kun saan jatkaa raskautta loppuun saakka ja lopulta n. 8 kk päästä saan lapsen syliini.. Saan kokea kaiken sen, mistä viimeksi jäin paitsi. Jos siis kaikki menee hyvin.

Eilen oli tosi surullinen olo, toivotaan, että tämä nyt helpottaa, eikä mene pahemmaksi.. Onneksi voin tarvittaessa mennä juttelemaan neuvolapsykologille tai vaikka itu-projektin ihmiselle, jos siltä tuntuu.. Katsotaan, miten asiat etenee.

keskiviikko, 9. heinäkuu 2014

Ihana kesä <3

Niin, kyllä tolla auringolla vaan on ihmeellinen vaikutus. Mieli vaan on hyvä, eikä abortin miettiminen tai vauvankaipuu saa mua masentumaan.. Ihanan h-e-l-p-o-t-t-a-v-a-a ! Ihanaa, kun on välillä vaan hyvä olla. Menkkojen pitäisi alkaa parin päivän päästä.. Nyt tuntuu, ettei oikeastaan edes haittaa, vaikka ne alkaisikin. Muutama päivä sitten podin vielä ihan järkytttävää vauvakuumetta ja muistelin aborttiin liittyviä asioita ja masussa asustanutta alkua itku silmässä.. Saas nähdä, kauanko tätä ihmeellistä olotilaa kestää..

sunnuntai, 29. kesäkuu 2014

Phuuuh..

Taas on takana aika vaikeita viikkoja. En tiedä, mikä toi taas niin pahana pintaan nuo aborttiin liittyvät tunteet. Tuntuu, että nyt oikeastaan viimeiset pari kuukautta on olleet aika vaikeita. Ensin oli "lasketun ajan" lähestyminen.. Sitten noita vauvauutisia.. Ja samalla vielä toive siitä, että jos tulisikin uudelleen raskaaksi.. Välissä toki on ollut hyviäkin päiviä, mutta enimmäkseen kuitenkin niitä huonoja.. Välillä ollaan menty tosi syvissä vesissä..

Lasketun ajan lähestymisestä taisinkin kirjoittaa ja pienestä helpotuksesta sen jälkeen.. Noh, uusi pohjalle vajoaminen tapahtui taas pian.. Olimme siis tosiaan poikaystävän kanssa puhuneet, että nyt asiat on sillä mallilla, että vauva voisikin tulla.. Olin jotenkin tosi innoissani asiasta ja laskeskelin päiviä milloin olisi ovulaatio ja milloin olisi kuukautisten alkamispäivä yms.. Toki koko ajan ajattelin myös, että no tuskin se nyt heti ensimmäisestä kerrasta tärppää ja onhan tässä ollut kovasti stressiäkin yms, eli hyvin epätodennäköistä, että nyt samantien vauva saisi alkunsa.. (Olemme siis muuttaneet saman katon alle n. kk sitten <3 ja töissäkin oli samalla aikamoista kiirettä ja painetta). Noh, odotin kuitenkin kuukautisten alkamispäivää tai siis toivottua menkkojen poisjäämistä kuin kuuta nousevaa.. Noh, mutta niin, kyllähän ne menkat sieltä sitten alkoi.. Vaikka olin koko ajan ajatellut, että en kai nyt ensimmäisestä kerrasta tule raskaaksi, niin silti se oli kova pettymys.. Kai ajatus ja toive vauvasta oli saanut huomioni muualle, pois abortista ja menetyksestä.. Sitten tietenkin tuli myös pelko siitä, että mitä jos en tulekkaan raskaaksi enää. Alkoi masentaa ja ahdistaa tosi paljon..

Samaan aikaan lähestyi juhannus.. Ennen juhannusta poikaystäväni piti nähdä kaveriaan, jonka tyttöystävä on juuri vähän aikaa sitten tullut raskaaksi.. Noh, tämä kaveri olisikin sitten tullut meille tyttöystävänsä kanssa. Ja voi apua, minkä reaktion se sai minussa aikaan. Alkoi ahdistaa niin helvetisti.. En tiedä koska olisin ollut niin ahdistunut! Varmaankin joskus teininä, kun kärsin pahasta ahdistuneisuudesta useinkin.. Mutta tuollaista fiilistä en ole kokenut pitkään aikaan, ainakaan jonkun noin pienen ja mitättömän asian takia. Kerroin poikaystävälleni fiiliksistäni aika pian, ja hän perui kaverinsa ja sen tyttöystävän tulon meille. Mutta se ei helpottanut oloa, koska tuo ahdistus oli jo päässyt pintaan ja saanut minusta vallan. En pystynyt ajattelemaan mitään järkevää. Ahdisti vaan niin hemmetisti, että tuntui etten kertakaikkiaan pystyisi olemaan nahoissani.. Olisi tehnyt mieli hypätä vaikka auton alle.. Kyselin poikaystävältäni, että mitä voin tehdä että tämä loppuu? Kuka voisi auttaa? Lopulta sain onneksi oloni vähän rauhoittumaan ja ajatukset muualle kauppareissulla.

Noh, kuten sanoin, juhannus lähestyi.. Ja koska muita suunnitelmia ei ollut, päätettiin kutsua kavereita meille..Poikaystäväni kutsui kaksi kaveria, joiden molempian tyttöystävät on raskaana.. Toinen tuo vasta alussa oleva ja toinen jo aika loppusuoralla.. Tietysti aloin heti miettimään, olisikohan tyttöystävätkin tulossa ja kysyin poikaystävältäkin, tiesikö hän.. Lupasi kysyä asiaa.. En kieltänyt tyttöystäviä tulemasta.. Mutta kuitenkin mietiskelin, että mitenhän selviäisin illasta, jos kotonani olisi kaksi raskaana olevaa. Ajattelin, että yrittäisin sinnitellä.. Mutta tiesin, että hauskaa en pystyisi pitämään. Minulla olisi paha mieli koko ajan. Varmaan vetäisin kamalat kännit ja vittuilisin ja olisin ikävä kaikille. Niin siinä olisi käynyt..

Olin jo jonkun aikaa miettinyt, että minun pitäisi päästä jonnekkin puhumaan näistä ajatuksistani ja tunteistani. Poikaystävän kanssa keskusteluyritykset sai minut aina vain hermostumaan enemmän, koska tuli tunne, ettei toinen ymmärrä eikä osaa sanoa mitään.. Ja alkoi tulla myös sellainen olo, ettei toinen jaksa tai halua puhua aiheesta enää.. Eikä kuulla siitä. Kavereidenkaan kanssa en oikein voinut puhua, paitsi yhden, joka on melkein parin sadan kilometrin päässä. Whatssappin kautta kirjoittelu ei tuntunut ihan yhtä helpottavalta, kuin kasvotusten kirjoittelu.

Päivää ennen juhannusta olin menossa salille tavalliseen tapaan. Abortti ja tuleva juhannus raskaana olevian naisten kanssa pyöri mielessä.. Pääsin salille, mutta en voinut pidätellä itkua.. Oli niin paha mieli, en saanut koottua itseäni.. Olin kuullut yhdestä paikasta, johon voisi mennä juttelemaan vaikka ilman ajanvarausta. Lähdin salilta ja kävelin sinne. Sain itkien kerrottua, että haluaisin juttelemaan. Aikaa ei silloin juuri ollut, mutta sain ajan seuraavalle viikolle.

Noh, juhannus meni ja ONNEKSI nuo raskaana olevan mammat ei tullutkaan meille. Juhannus meni ihan ok merkeissä, mutta en mitenkään superhauskaa pystynyt pitämään.. Tuli tiistai ja menin sovittuun tapaamiseen. Puhuin vähän asioistani keski-ikäisen naisen kanssa, joka oli tukihenkilö. Hän ei kauheasti osannut sanoa, mutta sanoi sen, että on hyvä, että olen lähtenyt hakemaan apua. Tälläinen käsittelemätön kriisi voisi aiheuttaa suuria ongelmia pitkittyessään. Esim. paniikkihäiriötä ja fyysisiä oireita. Jutteleminen tuon naisen kanssa sai kuitenkin hymyn huulille, vaikka välillä itkettikin.

Olin kuullut toki aiemminkin itu-projektista, mutta en ollut halunnut hakea apua sen kautta, koska se liittyi jotenkin uskontoon/ seurakuntaan. En ole millään tavalla uskonnollinen ihminen. Noh, tietenkin tämä tuki henkilö alkoi heti suosittelemaan minulle itu-projektia. Olin aluksi epäileväinen, mutta päätin sitten kokeilla.. Jos vain jostain saisin sopivanlaista apua ja tukea, niin ihan sama mitä kautta.. Soitin tuonne itu-projektin ihmiselle heti kotiin päästyäni ja sainkin ajan jo seuraavalle päivälle.. Nopeaa toimintaa.. Kyllä helpotti, ettei tarvinnut odottaa montaa päivää tai viikkoa!

Menin tapaamaan tuota itu-ihmistä, hieman ehkä ennakkoluuloisena.. Mutta nyt ennakkoluuloni on pyyhitty täysin. Tuon ihmisen kanssa jutteleminen tuntui NIIIIN hyvältä! Tuntui, että hän ymmärsi täysin, mistä puhuin.. Kuunteli, ja osasi sanoa myös juuri oikeat sanat. Hän ei puhunut mitenkään säälien tai lässyttäen, vaan oli ymmärtäväinen, positiivinen ja nauravainenkin, vaikka oli tälläisestä asiasta kyse.. Hänestä sain uskoa siihen, että tästä voi selvitä. En olisi uskonut, että yksi keskustelu voisi tehdä niin paljon! Nyt tuo ihminen jäi lomalle, joten vasta kuukauden päästä voisi olla seuraava tapaaminen.. Syksyllä alkaa myös vertaisryhmä, johon aion lähteä mukaan. Siinä käydään läpi suruprosessi askel askeleelta. Helpottaa tietää, että sellainen on tulossa. Mä niin aion selviytyä tästä! Aion tulla vielä kokonaiseksi!

Ennen tuota tapaamista puhuin myös pitkän puhelun äitini kanssa. Kerroin, missä mennään, ja että en ole toipunut asiasta niin kuin olisin odottanut. Teki tosi hyvää puhua myös äidin kanssa rehellisesti siitä, miten minulla menee..

Nyt tuntuu, että asiat tulee vielä järjestymään! Pari päivää sitten katselin netistä kenkiä, jotka haluaisin.. Ja lähdin samantien metsästämään niitä itselleni kaupungilta! Silloin tiesin, että nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan! :)

Ps. Tuo itu-ihminen sanoi, että suru kestää ainakin vuoden, tai vuoden ajan se on pahimmillaan.. Minullahan abortista ei ole tosiaan vielä vuottakaan.. Taas kerran sanon, että olen hoputtanut itseäni aivan turhaan.. Vielä on ihan ok surra.

keskiviikko, 11. kesäkuu 2014

Haluan vauvan!

Mitä jos en tulekkaan enää koskaan raskaaksi? En kestä, kun yhtäkkiä kaikki ympärillä saa lapsia. Miksi helvetissä kaikki saakin nyt yhtäkkiä lapsia?!? Ne kaikista epätodennäköisimmätkin vanhempi-kandidaatit... En kestä enää yhtään helvetin vauvauutista.. Enkä todellakaan halua kuulla yhdenkään poikaystäväni kaverin tyttöystävän raskauskuulumisia.. Mielessäni jopa ajattelin, että saisipa yksi tuttu keskenmenon, niin se helpottaisi oloani.. En halua nähdä yhtäkään isoa mahaa, ennenkuin mulla on samanlainen..