...Nyt mun se on myönnettävä itselleni. Mutta se on nyt tehty. Se kaikki on nyt ohi. Tieto raskaudesta, raskauden "oireiden" tunteminen kehossa, päätöksen tekeminen lapsen pitämisestä/ siitä luopumisesta, asioiden pohtiminen ja järkeily, abortin tekeminen, komplikaatiot, niistä toipuminen.. Fyysinen toipuminen, suhteen muuttuminen omaan kehoon.. Asian työstäminen henkisesti. Jotenkin kuvittelin, että nyt kun oikein ahkerasti työstän asiaa, niin se on sitten työstetty. Ja kun nyt pääsen takaisin normaaliin elämään ja saan kropan normaaliin kuntoon, asiaa ei enää tarvitse miettiä. Voin jatkaa elämääni normaalisti niinkuin ennenkin, samanlaisena ihmisenä, samana minänä kuin ennenkin, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Olipa hemmetin typerää ajatella niin. Vaikka se kaikki on nyt ohi, ei mikään ole ennallaan. Okei, elämän peruasiat on ehkä ennallaan. Olen pitänyt asiat koko ajan järjestyksessä. Hoitanut työni, kodin.. Ja jatkanut urheiluharrastuksia, niinkuin ennenkin. Olen koittanut pitää normaalin rytmin ja rutiinit elämässä, ja olen ihmeellisen hyvin siihen pystynytkin. Mutta abortti vaikuttaa minuun yhä. Se sattuu.. Se on rikkonut minut. En voi tuntea olevani ehjä, tai kokonainen. Se, että ihminen joutuu tekemään päätöksen, pitääkö oman lapsen vai luopua siitä. Vaikka tiedän, että ratkaisu oli meidän elämäntilanteessamme oikea. En voi silti vieläkään hyväksyä sitä, että jouduin tekemään sellaisen päätöksen, että luovun omasta lapsestani. Jouduin hankkiutumaan eroon omasta lapsestani vastoin luontoa. Lapsi oli saanut alkunsa ja minä jouduin päättämään, ettei lapsen elämä saa jatkua. Että lapsen elämä lopetetaan, sen ei anneta kasvaa. Kaikella järjellä ajateltuna ratkaisu oli oikea, mutta en vaan vieläkään voi hyväksyä sitä mitä tein. Se tuntuu niin väärältä. Ja se tuntuu, kuin myös osa minua olisi poissa, joku pala minusta puuttuisi. Kuin minä olisin mennyt rikki.

Tuntuu kamalalta hoitaa toisten ihmisten vauvoja. Aikaisemmin se on ollut minulle paljon helpompaa. Nyt viime päivinä tai viimeviikkoina se on alkanut tuntua vaikeammalta. Olen kai nyt vasta alkanut jotenkin tajuamaan asian. En halua olla lähellä vauvoja. Huomaan hoitavani niitä jotenkin mekaanisesti. Niinkuin sulkisin tunteeni pois. Kuulin, että eräs tuttu on raskaana, ja laskettuaika on samoihin aikoihin, kuin minulla olisi ollut. Menin ihan pois tolaltani. En todellakaan halua nähdä tuota ihmistä ison mahansa kanssa, enkä varsinkaan lasta, kun se on syntynyt. Tuntuu ihan kamalalta, että tuo ihminen on tehnyt päätöksen samoihin aikoihin, kuin minä.. Hän vain päätti erilailla. Hän teki varmasti oikean päätöksen. Ja on nyt varmasti ehjä ja onnellinen.

Olen yrittänyt puhua poikaystävälle tunteistani ja ajatuksistani. Hän ei vain voi ymmärtää. Ei mies voi ymmärtää, mitä asia minulle merkitsee. Asia ei kuulemma vaikuta häneen enää millään tavalla. Hänen mielestään ratkaisu oli ainoastaan oikea. Lapsen pitäminen olisi pilannut hänen elämänsä. Tai sitten hän olisi jatkanut elämäänsä ja minä olisin jatkanut elämääni yksin lapsen kanssa. Niinhän asia olisi mennyt. Siksi päätin, niinkuin päätin. Luulen, että tavallaan poikaystäväni kieltää asian itseltään. Ei halua myöntää, millaisesta asiasta on kyse. Mutta toisaalta, ei se varmasti hänestä tunnu niin isolta asialta. Ei hän kokenut sitä oikeasti. Ei hän voi tietää miltä se tuntuu. Silti jotenkin vain odotan ja toivon ymmärrystä. Ehkä pitäisi löytää joku, joka on itse käynyt läpi saman.

Ennen kun sain tietää raskaudesta, olin tasapainossa. Olin onnellinen, nautin elämästä ja olostani. Nyt olotila ei ole mitään sinnepäinkään. Olen myös huomannut, että olen palannut taas vanhaan harrastukseeni, eli ahmimiseen. Ahmin varmasti kaikki herkut, mitä eteeni saan. Hävettää. Miksen saa itseäni kuriin. Ahmin, ja hetken kuluttua mietin, mitä tapahtui. Sitten on entistä huonompi olo. Pakko päästä siitä eroon!

Toinen asia, mitä minun täytyy tehdä.. Täytyy lopettaa menneessä eläminen. Täytyy lopettaa sen miettiminen, miten asiat oli ennen. Täytyy katsoa tulevaan. En voi palata ajassa taaksepäin. Minun täytyy elää tämän asian kanssa. Ja tulla kokonaiseksi siitäkin huolimatta. Ehkä nyt täytyy löytää jotakin uutta sisältöä elämään.. Jotain uutta ja jännittävää. Ja ehkä pitää lopettaa vauvojen hoitaminen.. Katsotaan..