Niin.. Viime kesänä nurtsilla aurinkoa ottaessani satuin löytämään neliapilan.. :) Ajattelin, että onnea oli luvassa!

Eilen makoiltiin poikaystävän kanssa nurtsilla ja luulin löytäneeni taas neliapilan, kunnes se osoittautuikin ihan tavalliseksi apilaksi, höh.. Siinä sitten muistelin, miten viime kesänä sen neliapilan löysin.. Ja totesin, että se taitoi sittenkin tuottaa huonoa onnea.. Oli nimittäin surullinen "vuosi". Siis tuo aika viime syksystä tähän kesään.. Tuon neliapilan löytämisen aikaan minulla ei ollut vielä tietoakaan siitä, mitä tulisi olemaan edessä. Elelin todella iloista ja leppoisaa elämää ja olin sinut itseni ja maailman kanssa. Syksyllä sitten alkoi tämä elämäni ehkä raskain episodi. (Tai ainakin aikuisen elämäni.. Lapsuus/ teiniajan kokemuksia ei ehkä voida vertailla tähän..). Nyt kun asiaa mietin, niin näihin kuluneisiin noin kahdeksaan kuukauteen on mahtunut ihan suunnaton määrä surua.. Ja lisäksi tietenkin myös kaikenlaisia muita suuria tunteita, laidasta laitaan.. Tottakai myös paljon hyvääkin, mutta koko ajan siellä taustalla on ollut varjostamassa tuo aborttiin liittyvä suru, ahdistus, masennus.. Tajusin, että lähes koko seurustelumme ajan tämä asia on ollut osa elämääni. Ehdimme olla yhdessä vain muutaman kuukauden, ennen kuin sain tietää raskaudesta..

"Laskettu aika" tuli ja meni, helppoa aikaa se ei ollut.. Noin viikko ennen tuota päivää oli ihan tuskaa, niinkuin vähän täällä aikaisemmin kirjoittelinkin.. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin tapahtunutta, ja olo oli koko ajan aika kaamea, itku herkässä.. Kun se päivä sitten koitti, olin ehkä suremiseni surrut jo etukäteen. Tein tosin pienen jutun "vauvan" muistoksi/ hyvästelemiseksi.. Kirjoitin kirjeen, siis pienen pienen lapun, johon kaksi lausetta.. Ja vein sen yhteen minulle tärkeään paikkaan.. Paikka on alueella, jossa abortin aikaan asuin ja siellä tuli usein käytyä mietiskelemässä ja fiilistelemässä muuten vaan, kun kaipasi omaa rauhaa ja hengähtämistä.. Poikaystävä oli mukana, mutta en hänelle tuosta "kirjeestä" kertonut mitään.. Olisi ollut ehkä vähän jotenkin liikaa hänelle.. Liian lällyä/ tunteikasta.. Molemmat kyllä tiedettiin, mikä päivä oli kyseessä ja miksi tuohon paikkaan halusin, mutta ei siitä puhuttu mitään.. Illalla vasta vähän asiasta puhuttiin, kun itse otin asian puheeksi. Päivä oli ihmeen tuskaton. Olin ehkä jotenkin helpottunut, kun nyt se päivä viimein oli, ja sitten se tosiaan oli ohi. Tuntui hyvältä jättää jonkinlaiset hyvästit, vaikka olin niin tehnyt kyllä silloinkin, kun abortti tapahtui..

Nniiin.. Raskaita aikoja on takana ja asian työstäminen jatkuu edelleen.. Minulle on täällä blogissa suositeltu paria kirjaa, jotka olen molemmat lukenut ja kokenut sen hyväksi.. Vaikka asia välillä jäisikin taka-alalle, on työstämistä vielä hyvä jatkaa, jos asia vielä surettaa ja painaa mieltä.. Lukeminen ja kirjoittaminen on molemmat ollut hyviä keinoja. Tottakai myös ystävien ja poikaystävänkin kanssa keskusteleminen. Tällä hetkellä luettavana "aborttilääkärin" elämänkerta, jota on myös aika mielenkiintoista lukea.. Hieman erilaista näkökulmaa asiaan..

Nyt onneksi on taas ainakin hetkellisesti parempi olo asian ja elämän suhteen muutenkin. Edessä on melko tiukka jakso töissä ja lisäksi vielä muutto. Se tulee varmasti viemään ajatukset nyt jonkin aikaa. Lisäksi ollaan alettu miettimään, että nyt voisi ollakkin meidän elämässä mahdollisuus vauvan tulolle.. Voi kuulostaa oudolta näin lyhyen ajan jälkeen, mutta niin.. Tämä on selvästi muuttanut kovasti molempien ajatuksia ja asenteita ja olosuhteetkin on muuttuneet kovasti tässä näiden kuukausien aikana.. Katsotaan..